Urheilulta työelämälle: miten sanoittaa urheilusta opittuja taitoja?

Mikkelin Jukurit teki lauantaina hienon eleen muistamalla Liiga-matsinsa yhteydessä vanhoja kapteeneitaan. Hieno tapa luoda seurakulttuuria ja rakentaa seurabrändiä. Urheilumarkkinointi ei kuitenkaan ole tämän postauksen ytimessä. Urheilu-uralta saadut taidot ja ns. sosiaalinen pääoma sen sijaan ovat.

Veljeni Timo Kuuluvainen sattuu kuulumaan lauantaina tunnustusta saaneisiin ex-Jukurikapteeneihin. Parisen vuotta sitten miehen pitkä ura ammattiurheilijana päättyi Norjassa sattuneeseen polvivammaan. Lähtökohdat perinteisempään työelämään siirtymiselle olivat melko nihkeät. Opinnot olivat jääneet vähiin, eikä työkokemustakaan ollut juuri muualta kuin kiekkokaukaloista.
Tässä tilanteessa sitten istuimme alas ja rupesimme laatimaan Timolle elämänsä ensimmäistä ansioluetteloa. Vähemmän yllättäen kyseinen CV piti rakentaa urheilun ympärille. Esimerkiksi työkokemuksen ammattiurheilusta sanoitimme seuraavasti:

”Pitkä kokemus ammattiurheilusta on opettanut valtavasti erilaisia taitoja, joista on varmasti hyötyä myös liike-elämässä ja ns. normaalissa työelämässä. Esimerkkinä näistä mainittakoon neuvottelutaidot, monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen, paineensietokyky, tavoitteisiin sitoutuminen, verkostoituminen, median kanssa toimiminen, johtajuus- ja konfliktien ratkaisutaidot (erityisesti kapteenina toimiessa), kyky sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin, kielitaidot sekä sosiaaliset taidot.”

Kuva: JSC/Mikko Rahikainen

Vaikka itse sanonkin, niin aika kivasti tuohon saatiin niputettua olennaisimpia niistä taidoista, joita urheilu yksilölle opettaa. Tuo ei sinänsä ole ihme, sillä aihe on ollut jo pidempään lähellä sydäntäni. Muistelen (enemmän tai vähemmän) sivunneeni aihetta eri keskusteluissa ainakin herrojen Tommi Grönlund, Tony Salmelainen, Peter Enckelman, Markus Kauppinen, Arto Ryömä ja Vesa Karjalainen kanssa. Toki 110 % varmasti olen keskustellut tästä myös monen muunkin urheilua lähellä olevan persoonan kanssa.

Koska Timo oli toiminut useassa seurassa kapteenina, koimme että tuota on hyvä nostaa esiin. Jokainen urheilua ymmärtävä yritysjohtaja, kun varmasti näkee kapteenin roolin positiivisena. Ja kertoo varmasti jotain tietyistä sosiaalisista taidoista, jos on toiminut kapteenina myös ulkomailla pelatessaan.

Loppupeleissä siirtymä ns. normaaliin työelämään sujui Timolta jopa yllättävän pehmeästi. Tästä suuri kiitos kuuluu Kaupallinen Tuottaja- rekrykoulutukselle sekä Fellow Finance Oyj:lle, jonka leivissä mies nykyään tekee hyvää tulosta. Jos Timon tarina kiinnostaa, niin sitä on avattu lisää mm. Branden sivuilla.

Kuten aiemminkin olen todennut se, että itse työskentelen nykyään Brandella nivoutuu pitkälti tähän tarinaan. Näin vierestä miten huikeaa duunia Lasse Riitesuo, Saana Corino & kumppanit päivittäin tekevät ja inspiroiduin Branden tavasta toimia. Nyt KaTu on muuten alkamassa juuri Mikkelissä. Tsekkaa lisää Kaupallisen Tuottajan sivuilta, jos kiinnostaa.

Tämän tajunnanvirtana raapustetun postauksen loppuun täytyy vielä todeta, ettei sinun todellakaan tarvitse olla ammattiurheilija oppiaksesi työelämään ylivoimaa antavia taitoja urheilun maailmasta. Itsekin koen oppineeni ainakin osan näistä taidoista, vaikka omalla ”urheilu-urallani” olen lähinnä pelannut ja koutsannut II- ja III-divarisalibandya. Tavoitehakuisuus ja työnteko yhteisen maalin eteen, kun kuuluvat kilpaurheiluun tasosta riippumatta.

Brandella olemme jo pidempään pohtineet tapoja alentaa urheilijoiden kynnystä siirtyä uransa jälkeen ns. normaaliin työelämään. Viisasten kiveä meillä ei vielä ole valmiina, mutta hyviä aihioita useampia. Toistaiseksi ketterin tapa on ollut rohkaista urheilutaustaisia ihmisiä hakemaan mukaan Kaupalliseen Tuottajaan, mutta muutakin on kehitteillä. Stay tuned.

Top Management Forum 2015: Huippu-urheilusta huippujohtamiseen? Urheilumaailman opit johtamistaidoille

 Top Management Forum on Turun kauppakorkeakoulun johtamiskoulutusyksikön (TSE exen) vuotuinen huipputapahtuma, jossa johtajuutta käsitellään eri näkökulmista. Tällä kertaa näkökulmaksi valittiin urheilu. Tässä tekstissäni avaan hieman tapahtuman järjestelyjä, kerron miten itse päädyin tapahtuman juontajaksi, sekä nostan esiin omasta mielestäni tilaisuuden mielenkiintoisinta antia. Päähuomion annan HJK:n markkinointijohtaja Sari Mikkonen-Mannilan esitykselle urheilumarkkinoinnista, koska aihe on erityisen lähellä sydäntäni.

Puhujakattaus oli loistava

Puhujat- tapahtuman suola

Elettiin marraskuuta 2014, kun sain TSE exen markkinointipäällikkö Timo Oksaselta tiedustelun siitä voisinko auttaa heitä tämänvuotisen Top Management Forumin järjestelyissä. Teemaksi oli valikoitunut urheilujohtaminen, jota siis olin vuosikausia opettanut ja tutkinut työskennellessäni takavuosina Turun kauppakorkeakoulun palveluksessa. Luonnollisesti suostuin tähän pyyntöön ilomielin.

Heti järjestelytiimin ensimmäisessä tapaamisessa speksasimme erilaisia näkökulmia urheilujohtamiseen ja urheilubisnekseen. Samalla mietimme jo valmiiksi ykköspuhujakandidaattimme kullekin teemalle. Omista verkostoistani lupasin tiedustella kiinnostusta Valon ja Suomen Olympiakomitean liiketoimintayksikön uunituoreelta toimitusjohtajalta Samuli Vasalalta sekä SM-Liigan ja Suomen Jääkiekkoliiton ex-toimitusjohtajalta J-P Vuoriselta. Molemmat suostuivatkin saman tien mukaan.

Myös muut shortlistimme kärkinimet vastasivat kutsuun myöntävästi ja näin puhujakattaus saatiin kivuttomasti kasaan. Jopa niin kivuttomasti, että olimme varautuneet siihen, että peruutuksia voi ilmetä. Henrik Dettmann joutuikin pian peruuttamaan osallistumisensa tehtyään Suomen urheiluhistoriankin näkökulmasta merkittävän sopimuksen turkkilaisen huippuseura Besiktasin kanssa.

Pienen selvittelyn jälkeen Dettmannin tilalle kiinnitettiin suoraan suomalaisen urheilumaailman huipulta, hyvin karismaattiseksi puhujaksi osoittautunut, Mika Kojonkoski. Puhujakvartetin täydensi siis urheilumarkkinoinnin näkökulmaa tilaisuuteen tuonut HJK:n loistava markkinointijohtaja Sari Mikkonen-Mannila. Kasassa oli loistava puhujakattaus, mutta jossain vaiheessa joku muisti, että tilaisuuteen tarvitaan juontajakin. Tässä vaiheessa työmeilini kilahti jälleen ja homma oli sillä selvä; Kuuluvainen mikin varteen.

”Toppari2015”: Hienoja ihmisiä, loistavaa tunnelmaa.

Mainitsin ohimennen blogissani tulevasta tilaisuudesta ja tämän johdosta sain viikon sisällä lukuisia tiedusteluja siitä miten tapahtumaan pääsisi osallistumaan. Top Management Forum on lähinnä TSE exen sidosryhmille tarkoitettu kutsutilaisuus, joten sitä ei ole perinteisesti juurikaan markkinoitu. Toki olimme sopineet, että sain käyttööni rajallisen määrän kutsuja, joita sitten jakelin omille kontakteilleni parhaani mukaan.

Top Management Forum 2015 keräsi lopulta reilusti yli 200 ennakkoilmoittautunutta. Some-pöhinöitä olisi voinut näin jälkikäteen ajatellen luoda enemmänkin, vaikka toki pistin Twitteriin pientä alkulämpöä pitkin viikkoa.

Pelipäivä: Ensimmäinen puoliaika- Leadershipistä urheilumarkkinointiin

Ensimmäinen analogia urheilun ja Top Management Forumin välille on helppo rakentaa. Allekirjoittanut tunnisti heti aamusta vanhan tutun fiiliksen. Sen saman fiiliksen, jonka olin kokenut lukuisia kertoja nuorempana ennen tenniskisoja tai tärkeämpää salibandymatsia.

Topparissa oli erinomainen fiilis

Ultimaattiseksi nousseiden työkiireiden takia oli spiikkien suunnittelu jäänyt tietenkin pitkälti edellisiltaan, joten aamupäivällä kävin näitä läpi mielessäni. Metodi on sama kuin valmistautuessani luennoimaan. Teen ensin mahdollisimman hyvät muistiinpanot, vaikka tiedän että todellisuudessa tulen käyttämään näistä vain osan. Lopun improvisoin tilanteen mukaan. Mitä kokeneemmaksi esiintyjäksi olen tullut, sitä enemmän uskallan luottaa hyvän suorituksen edellyttämän ns. flow-tilan löytymiseen.

Sama homma pätee myös urheilussa. Mitä enemmän toistoja ja treeniä takana, sitä helpompaa on järkevien toimintamallien löytäminen paineistetussa tilassa (kuten esimerkiksi tärkeässä ottelussa). 

Tällä aasinsillalla pääsemmekin sujuvasti päivän ensimmäiseen puhujavuoroon. Alkuesittelyiden ja Turun kauppakorkeakoulun dekaanin (ja timanttisen urheilumiehen) Markus Granlundin avaussanojen jälkeen lauteille kipusi nimittäin uunituore kauppatieteiden tohtori Arto Ryömä.

Tutkijatohtori Ryömä avasi pelin vahvalla leadership-näkökulmalla perustaen esityksensä johtajuutta jääkiekkojoukkueessa käsitelleeseen väikkäriinsä. Jos et ole vielä tutustunut tähän tulevaan klassikkoon, niin löydät sen täältä: https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/103686/Ae-2_2015.pdf?sequence=2

Yksi puheenvuoron mielenkiintoisimmista teemoista oli mielestäni havainto siitä miten jääkiekkokeskustelussa yleisesti käytössä oleva retoriikka heijastelee yhteisöllisyyttä. ”Me”-puhe todellakin dominoi ”Minä”-puhetta jääkiekkojoukkueessa. Urheilun yhteisöllisyydestä & kollektiivisesta johtajuudesta olisi varmasti opittavaa myös muiden alojen organisaatioilla.

 

Arto Ryömä on tullut ryminällä suomalaisen urheilun leadership-keskustelun eturiviin (kuva: Timo Oksanen)

  

Toinen puheenvuoro oli itselleni päivän odotetuin. HJK:n fantastinen markkinointijohtaja Sari Mikkonen-Mannila avasi omia näkemyksiään urheilumarkkinoinnista otsikolla: ”Urheilumarkkinointi- Business as usual?” Mikkonen-Mannila onnistuikin kiteyttämään reiluun puolituntiseen erittäin paljon samoja tekijöitä, joita olen itsekin pohdiskellut kymmenen viime vuoden aikana. Oli myös erittäin mielenkiintoista kuulla hänen näkemyksiään erityisesti suomalaisesta jalkapallojohtamisesta.

Turun Sanomatkin noteerasi Sari Mikkonen-Mannilan presiksen

Seuraavaksi muutamia ajatuksia jotka erityisesti jäivät mieleeni:

• Suomalaiselle jalkapallolle on edelleen tyypillistä vahva amatöörimäisyys. Vanhoilla kaveri-/ja pelikaverisuhteilla on edelleen suuri merkitys lajin kabineteissa.

• Veikkausliigaa koskeva päätöksenteko on haastavaa, koska mukana olevien seurojen resurssit ja ambitiot poikkeavat erittäin paljon toisistaan. Jokaisella seuralla on kuitenkin yhtäläinen äänioikeus liigan asioista äänestettäessä.

• HJK hakee rohkeasti uusia markkinoita. Tästä esimerkkeinä mm. FC Barcelonan houkuttelu Helsinkiin sekä uudet japanilaispelaajat.  Klubi onkin saanut uusia asiakkaita Aasiasta, jonne on myyty mm. fanirekvisiittaa sekä jopa kausikortteja. Kyseessä on siis sama ilmiö, jonka japanilaislegenda Hidetoshi Nakata aloittu jo 1990-luvun lopulla siirryttyään Serie A:n Perugiaan.

• Pienten asioiden jatkuva parantaminen.  HJK:n hyvä taloudellinen- & urheilullinen menestys ei ole tuuripeliä, vaikka urheilulle tyypillisesti onnella ja sattumalla on montaa muuta toimialaa suurempi merkitys. Yksittäinen ottelu saattaa urheilussa kääntää tilikauden voitollisesta vahvasti tappiolliseksi. Klubi koki tämän karvaasti hävittyään joku vuosi sitten Eurocupissa virolaiselle Nõmme Kaljulle. Perisuomalaiseen tapaan helsinkiläiset olivat laskeneet budjettinsa seuraavan kierroksen varaan, joten tuloksena tilikaudelta oli miehekäs tappio. Mikkonen-Mannila kuitenkin korosti, että tästä otettiin opiksi, eikä budjettia enää rakenneta urheilullisen menestyksen varaan.

• Segmentointi. Nyt pitää nostaa hattua. HJK näyttäisi olevan yksi todella harvoista suomalaisista seuroista, joka on oikeasti segmentoinut kannattajakuntaansa. Klubi on tunnistanut, että noin 3 % kannattajista kuuluu ”Superkannattajat” –segmenttiin. Vaikka tämä segmentti onkin pieni, niin sen merkitystä ei sovi aliarvioida. Se on nimittäin hyvin näkyvä ja äänekäs osa kannattajakuntaa. Ns. ultrakannattajat näyttelevät aina isoa roolia peruskannattajien tapahtumasta saamassa laatukokemuksessa. Peruskannattajiksi Klubi luokitteli 43 % kannattajistaan. Tämä luokka tuo seuralle eniten euroja. Menestystä etsivään, ns. gloryhunter-, segmenttiin puolestaan kuului 35 % kannattajista. Oma fiilikseni on, että tämä segmentti on suomalaisessa sportissa hyvin merkittävä. Tämä puolestaan selittää osaltaan sitä miten vahvasti seurajoukkueen kilpailullinen menestys korreloi yleisömäärien kanssa.  Neljäs segmentti oli melko neutraali ”Alaa seuraavat” (12 %).

• Yhteisöllisyys. Sari Mikkonen-Mannila oli törmännyt samaan ilmiöön, jota itsekin olen sadatellut eri liittojen ja seurojen osalta jo pidempään. Kellään ei tunnu olevan käytössään mitään järkevää rekisteriä seuran läpi vuosien varrella virranneista ihmisistä. Esimerkiksi HJK on yhdistänyt helsinkiläisiä jo toistasataa vuotta. Jokainen voi kuvitella millainen määrä lapsia, vanhempia, kummeja ja isovanhempia on HJK:n eri ikäluokkien matseja vuosikymmenten aikana seurannut (tälläkin hetkellä seurassa on noin 2700 junnua). Näillä kaikilla on olemassa jonkinlainen side seuraan ja täten he muodostavat hyvin potentiaalisen asiakaskunnan myös nyky-HJK:lle. Ongelma on se, että vuosien jälkeen näiden kohderyhmien tavoittaminen ilman minkäänlaisia yhteystietoja ei ole helppoa. HJK onkin ryhtynyt nyt järjestelmällisesti keräämään tietoa jäsenistöstään.

• Sponsoroinnin hyödyntäminen. Vanha sanonta kuuluu, että siinä missä maailmalla yritykset käyttävät sponsorointiin 1 miljoonan ja sen hyödyntämiseen 2 miljoonaa, Suomessa yritykset käyttävät sponsorointiin kymppitonnin, mutta siihen rahat sitten loppuvatkin. Sponsoroinnin varsinainen hyödyntäminen siis tahtoo turhan usein unohtua tai sitten siihen ei yksinkertaisesti riitä osaamista. Kuten Mikkonen-Mannila totesi, joskus yrityksen kannattaisi lykätä sponsorointipäätöstä vuodella ja rakentaa ennemmin tuona aikana kunnon suunnitelma siitä miten kyseistä investointia tullaan yrityksen markkinoinnissa hyödyntämään.

Mielestäni tähän viimeiseen pointtiin kiteytyy suomalaisen urheilusponsoroinnin suurin haaste. Yritykset eivät osaa hyödyntää sponsorointi-investointejaan, eivätkä ne mittaa näistä investoinnista saatavaa lisäarvoa. Toisaalta seuroissa ei riitä osaaminen syöttää yrityksille ideoita siitä mitä kaikkea sponsoroinnista voi saada irti. Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi Ruotsista löytyy konsulttitoimistoja, jotka ovat erikoistuneet nimenomaisesti tähän sponsoroinnin osa-alueeseen.

On päivänselvää, että niin suomalainen urheilu- kuin markkinointiväkikin kaipaa koulutusta sponsoroinnin hyödyntämiseen. Jos ja kun haaste saadaan joskus taklattua, tulee sponsoroinnin arvostus tehokkaana markkinointiviestinnän kanavana vihdoin nousemaan myös Suomessa. Nyt sponsorointi kantaa edelleen maassamme hieman hyväntekeväisyyden stigmaa.

Ensimmäisen puoliajan sai kunnian päättää Samuli Vasala. Samuli oli mukana jo vuosina 2008 ja 2009 vetämilläni urheilujohtamisen kursseilla vierailevana luennoitsijana.  Eteenpäin on menty sitten noiden vuosien. Monellakin saralla.

Samulin presentaation ydintä oli mielestäni pohdiskelu fyysisen hyvinvoinnin ja työelämässä menestymisen välisestä suhteesta. Hänen oma kokemuksensa oli, että yöunen määrän lisääminen korreloi nopeasti myyntituloksiin ja auttoi selvästi työtehtävien priorisoinnissa.

"Suomisportin bisnesmies", kuten Kauppalehti otsikoi Samuli Vasalan taannoisen haastattelun (kuva: Timo Oksanen)

Pelipäivän toinen puoliaika: Lätkäkabineteista ihmisten valmentamiseen

TSE exen palkittua ansioituneita kouluttajia ja opiskelijoita, oli J-P Vuorisen vuoro raottaa hieman ikkunaa jääkiekon ympärillä käytävään kabinettipeliin. Arvostettavan avoimesti ja rehellisesti puhunut J-P nosti esiin muutamia seikkoja joita itsekin olen vuosien varrella ihmetellyt. Kuten Mikkonen-Mannilakin teki omassa puheenvuorossaan, myös Vuorinen nosti esiin urheiluseuroille tyypillisen suunnitelmallisuuden- ja pitkäjänteisyyden puutteen sekä kädestä suuhun elämisen.   

Olen itsekin tehnyt seuraavan havainnon jo vuosia sitten. Seurat argumentoivat usein, ettei heillä ole varaa edes muutamien tuhansien eurojen markkinoinnin tai organisaation kehittämisprojekteihin, vaikka nämä mitä todennäköisimmin maksaisivat itsensä pian moninkertaisesti takaisin. Samaan aikaan ne kuitenkin kaivavat rahat uusiin pelaajahankintoihin tarvittaessa vaikka kansalaiskeräyksellä. 

Yhden floppaavan ulkomaalaisvahvistuksen palkalla tekisi monessa seurassa ihmeitä nimenomaan seuraorganisaation ammattimaistumisen näkökulmasta. Toki minulla on tässä oma lehmä ojassa, mutta ei liene sattumaa että oikeat suurseurat esimerkiksi Valioliigassa investoivat merkittävästi euroja mm. erilaisiin sidosryhmätutkimuksiin. Kun myynti saa lukuja ja faktoja argumenttiensa tueksi, ollaan paljon paremmassa asemassa kuin pelatessa pelkillä mielikuvilla ja mutu-tuntumalla.

J-P Vuorinen avasi hieman kiekkokabinettien saloja (kuva: Timo Oksanen)

Toinen mielenkiintoinen nosto oli median rooli urheiluvaikuttamisessa. J-P avasi tätä kertomalla, että on melko tavallista, että eri lätkämarkkinan toimijat tekevät vaihtokauppaa esimerkiksi toimittajien kanssa. Itselleni tulee mieleen usein nähty ilmiö, jossa esimerkiksi pelaaja-agentti ”vuotaa” siirtohuhun tutulle toimittajalle. Vastapalveluksena tämä taas kirjoittaa positiivishenkisiä juttuja agentin asiakkaista, jolloin näiden markkina-arvo taas nousee. Samoin mediapelin kautta voi ohjata myös yleistä mielipidettä ja tätä kautta vaikkapa savustaa johtajia ulos tai pönkittää omaa asemaansa kulissipelissä. Eräänlaista vaikuttajaviestintäähän tämäkin on.

Päivän klousasi erityisesti naispuolisen yleisön karismallaan hurmannut Mika Kojonkoski. Kojonkosken esitys niputti tietyllä tavalla kauniisti koko päiväohjelman, sillä hänen teemansa eivät olleet kovinkaan kaukana ensimmäisenä puhuneen Arto Ryömän aiheista. Kojonkoski pystyi pitkän valmennusuransa varrelta antamaan erinomaisia esimerkkejä siitä miten avoimella dialogilla ja ihmisläheisellä kuuntelulla voidaan auttaa urheilijaa saavuttamaan optimaalinen suoritustasonsa.

 

Mika Kojonkoski otti yleisön haltuun (kuva: Timo Oksanen)

Täytyy vielä erikseen alleviivata Kojonkosken poikkeuksellisen taitavaa esiintymistä. Äänenpainot, kehollinen ilmaisu ja välitön kontakti yleisöön kelpaisivat hyvin malliesimerkiksi esiintymiskoulutuksiin.

Yhteenvetona; Top Management 2015 oli erittäin onnistunut tapahtuma. Olen saanut tapahtumasta todella paljon positiivista palautetta, mikä tietysti lämmittää sydäntä. 

• Twitteristä löydät paljon Twiittejä tapahtumasta hashtagilla: #Toppari2015 

• Timo Oksasen mainion videokollaasin näet tästä: https://www.youtube.com/watch?v=ht72HeUKwis

 

Vaikuttaviin tarinoihin liittyy aina myös annos draamaa. Niin tälläkin kertaa. Kävi nimittäin niin, että samaan aikaan kun itse esiinnyin Top Management Forumissa, sairastui nuorempi tyttäreni erittäin korkeaan kuumeeseen. Viimeinen viikko onkin mennyt erittäin huolestuneissa merkeissä, mutta onneksi tauti taitaa vihdoin taittua. Kiitokset TYKSin osaavalle henkilökunnalle hyvästä hoidosta.

 

Huonoin mahdollinen paikka ihastella Turun kauppakorkeakoulua

Olen viime päivinä viettänyt paljon aikaa tuijotellen TYKSin ikkunoista Hämeenkadun toisella puolella sijaitsevaa Turun kauppakorkeakoulun rakennusta. Jotenkin ajatukseni palaavat yhä useammin Samuli Vasalan pohdintaan arvoista, ja erityisesti siihen mitä arvoja priorisoisin yli kaiken, jos minun olisi pakko tehdä valintoja näiden kesken. Terveys, ja erityisesti lasten terveys, nousee tälläkin hetkellä omalla listallani hyvin korkealle.

  

Suomalaisten urheiluseurojen 7 kuolemansyntiä

Jos minun pitäisi valita kaksi suosikkisarjaani suomalaisessa palloiluskenessä valinta olisi helppo: jääkiekon Mestis sekä jalkapallon Veikkausliiga. 

Miksi Mestis, eikä Liiga? Olen tähän saakka digannut Mestiksen Liigaa maanläheisemmästä fiiliksestä, jossa urheilu on ollut pääsarjaa enemmän keskiössä. Toisaalta olen sympatiseerannut Mestis-seuroja, jotka erittäin rajallisten resurssien takia ovat joutuneet käyttämään paljon luovuutta markkinoinnissa ja viestinnässä. Toiset ovat tässä onnistuneet, toiset eivät niinkään. Veikkausliigassa puolestaan pelaa ainoa aidosti kannattamani seura, KuPS. Mustakeltaisten kannattaminen juontaa juurensa kauas lapsuuteen, aikaan jolloin isäni toimi Kalakukkokaupungin ylpeyden hallituksessa. 

 

Joka tapauksessa, viime kuukausina pinnalla ovat olleet mm. Hongan, Jokipoikien ja HCK:n massiiviset talousongelmat. Suomalaisia seurajoukkueita vuosikymmeniä seuranneelle tässä nyt ei sinänsä ole mitään uutta, pikemminkin päinvastoin. Vuosien varrella olen seurannut niin läheltä kuin kauempaakin lukuisten urheiluseurojen taloudellisia via dolorosia. Tähän bloggaukseeni päätin kerätä muutamia teemoja, jotka nousevat harmittavan usein esiin näiden ongelmien taustalta. Nimitettäköön näitä nyt kieli poskessa sitten vaikka urheiluseurojen seitsemäksi kuolemansynniksi.

Urheilubisnes on harvoin voitollista

Ylioptimiset budjetit

Ällistyttävän usein merkittäviä taloudellisia tappioita selitetään sillä, että budjettiin on laskettu mukaan esimerkiksi pudotuspelien pääsylipputulot, pelaajien myynti ulkomaille tai reilu korotus edelliskauden yleisökeskiarvoon. Tällaisella budjetilla operointi heijastelee epäterveen suurta riskinottoa, joka valitettavan usein realisoituu joko massiivisina talousongelmina tai peräti konkurssina. Urheiluliiketalous nimittäin elää epävarmuudesta, kuten suuresti arvostamani Turun ammattikorkeakoulun urheilujohtamisen lehtori Jaakko Haltia hiljattain ansiokkaasti bloggasi. (http://nemohanke.blogspot.fi/2014/03/urheiluliiketalous-elaa-epavarmuudesta.html)

Tästä löytyykin kaunis aasinsilta seuraavaan kuolemansyntiin. 
 

      Bisnesosaajien ja/tai urheiluosaajien puute seurajohdossa 

Seuratason urheilubisnes on haasteellista. Akateemisen urani aikana haastattelin lukuisia seurajohtajia mm. siitä millainen työkokemus & opiskelutausta olisi heidän mielestään optimaalinen seurajohtamiseen. Vastausten perusteella ideaaliseurajohtaja olisi sellainen yli-ihminen, ettei tuollaista taida ainakaan tästä maasta löytyä. Ja jos löytyisikin, niin hintalappu olisi sitä tasoa, että urheiluseuroilta tuskin löytyisi pelimerkkejä tällaisen mestarin palkkaamiseen. 

Haastattelemieni seurajohtajien keskuudessa tyypillinen näkemys oli se, että seurajohtajan tulisi ymmärtää sekä bisnestä että urheilua. Lisäksi hänen tulisi taitaa myös taloushallinto, juridiikka, julkinen byrokratia, järjestötoiminnan lainalaisuudet sekä olla loistava verkostoituja. Tämä kaikki vielä mieluiten kyseisen lajin kontekstissa. Eräät Liigaseurat ovat ratkaisseet dilemman niin, että organisaatioon on kiinnitetty sekä urheilutoimenjohtaja että toimitusjohtaja erikseen. Valtaosalle suomalaisia urheiluseuroja tämä on kuitenkin vain etäistä utopiaa, sillä näiden resurssit riittävät hädin tuskin yhteen täysipäiväiseen työntekijään.

Loppupeleissä suurimmatkin suomalaiset urheiluseurat ovat liikevaihdoltaan kovin pieniä yrityksiä. Mittasuhteista kertoo se, että työnantajani M3 Research A/S vaihtoi viime vuonna pyöreästi 4,3 miljoonaa euroa ja teki samalla reilun taloudellisen voiton. Tuolla liikevaihdolla M3 Research olisi vain hieman pienempi kuin pienemmät Liigaseurat ja toisaalta samalla liikevaihdolla olisimme puolestaan yksi suurimmista organisaatioista kotoisessa Veikkausliigassamme. Toki medianäkyvyys on urheilukentällä monta tasoa merkittävämpää. Harvemmin meidän toimistolla on nimittäin toimittajia seuraamassa, että miten se Kuuluvainen koodaa kvalitatiivisia vastauksia tällä kertaa SPSS:ään tai Exceliin.

Kovimman luokan bisnesosaajat tekevät erittäin harvoin high risk- low reward –tyylistä urasiirtoa suuryritysten johtotehtävistä urheilun pariin, vaikka kovasti urheilusta muuten diggaisivatkin. Seurojen hallituksiin toki saadaan usein mukaan koviakin tekijöitä, mutta valitettavan usein nämäkin tekijämiehet keskittyvät kokouksissaan pelilliseen puoleen, unohtaen suuremmat linjat. Tämän seurauksena hallituksista voi tulla helposti henkilökohtaisten valtataistelujen pelikenttiä tai vaihtoehtoisesti kokoukset käytetään ennemmin seuraavan matsin kokoonpanojen pohdintaan kuin seuran taloutta edesauttaviin kehittämistoimiin.

Vastuualueiden epämääräinen määrittely 

      Ja edellisestä teemasta pääsemme suhteellisen nätisti taas seuraavaan, eli palkatun henkilöstön ja hallituksen välisen työnjaon määrittelyyn. Hämmästyttävän usein seuran palkatun työvoiman odotetaan pyörittävän koko showta omilla resursseillaan. Olen useampaan kertaan törmännyt siihen, että Suomen mittakaavassa kohtalaisen merkittävienkin seurojen toimitus-/toiminnanjohtajat ovat joutuneet vaihtamaan lamppuja tai asentamaan pesukoneita pelaajille vuokrattuihin asuntoihin. Seurajohtajan puhelin voi myös soida minä viikonpäivänä tahansa ja mihin kellonaikaan tahansa. En olekaan millään muulla toimialalla törmännyt vastaavaan loppuunpalamisten määrään. Urheilujohtajien burnoutit tuntuisivat olevan jonkinasteinen tabu tässä maassa. Vaarallinen yhtälö muodostuu siitä, että tekijät ovat usein mukana valtavalla intohimolla, mutta erittäin rajallisilla henkilöstö- ja talousresursseilla. Maamme urheiluhistoriasta löytyy myös useita karmeita ja traagisiakin esimerkkejä siitä, että seurajohto/hallitus on taannut henkilökohtaisesti urheiluseuran velkoja.

Jokipojat pääsi hiljattain velkasaneeraukseen

   

      Vapaaehtoistyövoiman ylenkatsominen

Suomalaisen urheilun perinteisiin kuuluu poikkeuksellisen vahva talkooperinne. Asennemuutokset ovat johtaneet kuitenkin siihen, että tämä perinne on tänä päivänä vaarassa. Nuoremmat sukupolvet ovat tottuneet siihen, että työpanos korvataan jollain tapaa. Riittääkö pelkkä yhteisöllisyys enää sitouttamaan talkoolaiset seuran avuksi pitkän kauden ajaksi? Mitä talkoolaisilta voi ylipäänsä vaatia ja miten paljon heitä voi käskyttää ilman, että talkootyö menettää heidän silmissään mielekkyyttään?

Olen nähnyt esimerkkejä, jossa seurajohdon vaihtumisesta seuranneet toimintatapojen muutokset ovat aiheuttaneet ainakin jonkinasteisen joukkopaon vapaaehtoisten keskuudessa. Kyseessä on kuitenkin lähes elintärkeä resurssi, jonka paikkaaminen palkallisella työvoimalla tulisi monelle seuralla todella kalliiksi. Seurajohtajien onkin syytä muistaa kiittää talkoolaisiaan usein ja hartaasti sekä tarjota näille myös jotain konkreettista vastineeksi käytetyistä työtunneista. Usein ”palkkioksi” riittäisivät saunaillat ja esimerkiksi kauden päätösristeily. Pahin virhe on pitää talkoolaisten työpanosta itsestäänselvyytenä. Myöskään seuran edustamien arvojen merkitystä ei voi tässä yhteydessä aliarvioida.

   

      Pitkäjänteisyyden puute

Urheiluseuroilta puuttuu pitkäjänteisyyttä. Liian usein näkee, että seuraan palkataan uusi valmentaja ja vakuutellaan, että hänelle annetaan aikaa ajaa oma pelisysteemi sisään sekä kasvattaa junioreista pääsarjatason pelaajia. Muutama tappio putkeen kuitenkin nostaa painetta seurajohdon kattilassa siihen malliin, että korulauseet unohtuvat ja saman tien aloitetaan uuden koutsin etsintä. Lopputulos on usein sellainen, että seura maksaa sopimuskauden liksan kahdelle eri valmentajalle. 

Osaan kyllä varsin hyvin ikiaikaiset sporttikliseet siitä, että valmentaja on koko joukkuetta helpompi vaihtaa ja siitä, että heikko menestys tulee kalliiksi laskeneina yleisömäärinä ja negatiivisella vaikutuksella tulevaisuuden yhteistyöneuvotteluihin. Akateeminen urheilutaloustieteen tutkimus on kuitenkin todistanut, ettei valmentajan vaihdoksella yleensä ole juurikaan vaikutusta urheilulliseen menestykseen.

Pitkäjänteisyyden puutteesta kertoo myös ilmiö, jossa tappiokierrettä lähdetään oikaisemaan haalimalla jatkuvasti uusia pelaajia kokoonpanoon. Usein nämä pelaajat ovat heikosti skoutattuja ulkomaalaisia, joista toivotaan sateentekijää pelastamaan edes rippeet menestymisen mahdollisuuksista. 

Ääritapauksissa karuselli on johtanut siihen, että loppupeleissä avauskokoonpano on pullollaan keskinkertaisia ulkomaalaispelaajia, jotka eivät kuitenkaan taidoiltaan ole merkittävästi kotimaisia vaihtoehtoja edellä. Toki usein löydät Itä-Euroopasta tai Afrikasta pelaajia halvemmalla kuin mitä vastaavantasoisesta suomalaispelaajasta joudut maksamaan. Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin se, että joukkueen rakentaminen paikallisesti mielenkiintoiseksi on huomattavasti haastavampaa, jos rosterista ei löydy lainkaan omia kasvatteja. Toki vaikeampaa se on usein myös sarjatasoa alempana, joten sinänsä ymmärrän kyllä hyvin syyt pelaajakaruselleihin.

Valmentajan nostaminen keskiöön

Oma tuntumani on, että urheilukulttuurimme on ajoittain jopa hämmentävän valmentajakeskeinen. Usein seurajohto antaa valmentajalle myös liikaa valtaa ja suostuu tämän toiveisiin uusista hankinnoista, vaikka budjetti natisee jo valmiiksi liitoksistaan. 

Luonnollisesti valmentaja haluaa uusia pelaajia paikkaamaan loukkaantumisia tai esimerkiksi aiemmin tehtyjä epäonnistuneita hankintoja. Valmentaja kuitenkin rakentaa samalla omaa uraansa ja hakee täten lyhyen tähtäimen menestystä. Seurajohdon puolestaan pitäisi kyetä katsomaan seuran tulevaisuutta pidemmällä aikajänteellä. 

Raadollisesti ajateltuna, ja mutkia suoraksi vetäen, voidaan väittää, että lyhyellä sopimuksella seuraan sidotun nykyisen päävalmentajanhan ei välttämättä edes kannattaisi, ainakaan lyhyen tähtäimen menestyksen kustannuksella, kehittää nuorista lupauksista pääsarjatason pelaajia. Näiden ollessa parhaassa iässään, nykyinen valmentaja on nimittäin jo todennäköisesti jonkun kilpailevan seuran palveluksessa. 

Lisäksi valmentajalle pelaajahankintoihin käytettäväksi mahdollisesti annettavan budjetin pitäisi olla mahdollisimman yksiselitteinen. Hyvän esimerkin tästä löydät esimerkiksi Oskari Pastilan tragikoomisesta Täynnä Tarmoa- klassikosta, jossa seurajohto ja päävalmentaja tulkitsivat pelaajabudjettia hyvin eri tavoin.

Täynnä Tarmoa havainnollistaa seurajohtamisen pullonkauloja

 

Johtajuudesta suomalaisessa jääkiekossa on piakkoin muuten tulossa ystäväni Arto Ryömän toimesta loistava väitöskirja, jossa pureudutaan ennennäkemättömän syvälle juuri näihin teemoihin. Stay tuned.

Tietojohtamisen puute

Viimeisenä syntinä nostettakoon esiin yksi omista suosikkiaiheistani: Tietojohtaminen (tai oikeastaan sen puute). 

Moniko suomalainen urheiluseura segmentointi kannattajiaan? Monellako seuralla on käytössään edistyneempiä CRM-järjestelmiä? Moniko seura ylipäänsä kerää ja analysoi asiakasdataansa jollain tavoin? Niinpä. Tässä suomalaiset seurat ovat noin valovuoden jäljessä Pohjois-Amerikan ammattilaisurheiluorganisaatioita.

Urheiluseuroilla olisi loistava mahdollisuus kerätä kallisarvoista dataa katsojista (lue: asiakkaista) ja jalostaa tästä loistavia argumentteja yritysyhteistyön tueksi sekä tätä kautta kasvattaa tulojaan huomattavasti. Toki tämä vaatisi tutkimusosaamista, jota ei juuri seuroista löydy. Aihe on kuitenkin niin lähellä sydäntäni, että tästä on blogattava vielä erikseen lähitulevaisuudessa.

Edellä mainitut tekijät nousivat siis ensimmäisenä mieleen miettiessäni suomalaisten urheiluseurojen talousongelmia ja syitä niiden taustalla. Jokaisesta "synnistä" olisi voinut myös kirjoittaa oman blogitekstinsä, joten tässä yhteydessä käsittely jää väkisinkin pinnalliseksi.

Seuraavaksi ajattelin nostaa keskiöön tietojohtamisen mahdollisuudet urheilussa, sillä luennoin aiheesta Itä-Suomen Yliopiston Joensuun kampuksella toukokuussa. Luennon slidet lataan todennäköisesti Slideshareen.