Täydellisen urheilujohtajan 14 ominaisuutta

Millainen olisi täydellinen urheiluseuran johtaja? Kysymys hiipi pitkästä aikaa mieleeni, kun lueskelin hiljattain Satakunnan Kansassa julkaistua, urheilujohtamista eri kanteilta käsitellyttä, juttukokonaisuutta. Itsekin annoin toimittajalle juttukokonaisuuteen melko runsaasti materiaalia noin 10 minuuttisella saarnallani suomalaisen urheilujohtamisen ongelmista. Tämänkertainen pohdintani lähti kuitenkin liikkeelle kainalona olleesta jutusta ja erityisesti Joni Vesalaisen kommenteista urheilupuolen työnkuviin liittyen.

Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun pohdiskelin ideaalisen urheilujohtajan ominaisuuksia. Ja tälläkin kertaa tarkoitan urheilujohtajalla nimenomaisesti seurajohtajaa, en niinkään liittojen kabinettiosastoa.

Vuonna 2012 tein Turun kaupungin toimeksiannosta selvityksen urheilujohtamisen alueellisista mahdollisuuksista nimenomaisesti koulutuksen ja tutkimuksen näkökulmista.  Valitettavasti tämä selvitys ei ole julkinen, joten sitä en pysty nyt jakoon laittamaan. Joka tapauksessa, tuossa projektissa haastattelin mm. suomalaisia seurajohtajia urheilujohtamiseen liittyen. 

 

Yhteensä haastatteluita oli kymmenkunta. Seurapuolelta mukana oli johtajia jalkapallosta, salibandysta, jääkiekosta ja yleisurheilusta. Osa haastatelluista vaikuttaa tällä hetkellä suomalaisen urheilun näköalapaikoilla, osa samassa seurassa kuin tuolloinkin, osa taas on jo jättänyt urheilujohtamisen kentät taakseen.

Jälkikäteen katsottuna selvityksen mielenkiintoisinta antia oli haastatteluiden perusteella koostamani yhteenveto siitä mitä ominaisuuksia haastatellut seurajohtajat kokivat tärkeäksi työssään. Jos en aivan väärin muista, niin tämä listaus huomioitiin mm. Turun ammattikorkeakoulun Urheilujohtamisen suuntautumisvaihtoehdon opintosisältöjä suunniteltaessa. Myös Itä-Suomen yliopiston kanssa näistä tuloksista taisi olla ainakin puhetta heidän miettiessään kurssisisältöjä sivuaineopinnoilleen.

Joni Vesalainen otti kantaa tärkeään asiaan

Täydellinen urheilujohtaja- Myyttinen sankarihahmo?

Mitä ominaisuuksia haastatteluista sitten nousi esiin? Seuraavassa listaus löydöksistä (aakkosjärjestyksessä):

1.      Ajanhallintaan, priorisointiin ja paineiden sietokykyyn liittyvä tietous/osaaminen

2.      Hallinnollinen osaaminen (kirjanpito, verotus, budjetointi jne.)

3.      Hallitustoiminnan tuntemus

4.      Henkilöstöjohtamisen osaaminen (erityisesti vapaaehtoistyövoiman johtaminen ja motivointi)

5.      Intohimo, kunnianhimo ja yrittäjämäinen asenne

6.      Juridinen osaaminen (yhdistyslaki, tietosuojalaki, työsuhdelainsäädäntö)

7.      Kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja tehdä pidemmän tähtäimen strategista suunnittelua

8.      Markkinointiosaaminen (myös ”sissimarkkinointi”)

9.      Myyntiosaaminen

10.   Neuvottelu- ja esiintymistaidot

11.   Tapahtumajärjestämiseen liittyvät taidot (”hypen” luominen)

12.   Toimintaympäristön tuntemus (lajitausta, liike-elämä kontaktit jne.)

13.   Viestintäosaaminen

14.   Yhteiskunnallinen tuntemus (esim. tuki- ja avustusjärjestelmien tuntemus, seuran arvojen tunnistaminen)

No niin. Löytyykö jostain seurajohtaja, joka mestaroi kaikilla näillä osa-alueilla? En usko. Raadollista on se, että joskus seuroissa odotetaan sen ainoan palkatun työntekijän todellakin hallitsevan kutakuinkin kaikki nämä osa-alueet. 

Jokainen voi tahollaan miettiä, että jos meillä olisi kaveri, jonka takataskusta löytyisi esimerkiksi kauppatieteellinen, oikeustieteellinen ja valtiotieteellinen akateeminen loppututkinto ja tämän päälle palava into kehittää ja myydä urheiluseuraa (sekä harrastuksena tietysti mindfullnes), niin olisiko hän todellakin töissä suomalaisessa urheiluseurassa? Epäilenpä suuresti. On siis itsestäänselvää, että tehokasta vastuunjakoa useampien henkilöiden välillä todellakin tarvitaan.

  

Ideaaliseurajohtaja on myyttihahmo (kuva: Creative Commons)

Myyntitaidot kunniaan

Tämän bloggauksen puitteissa en edes pyri purkamaan kaikkia selvityksen löydöksiä yksityiskohtaisesti. Tuossa olisi helposti aihetta jo yhteen Pro Gradu -tutkielmaan. Sen sijaan otan käsittelyyn pari nostoa mielestäni hyvinkin olennaisista seurajohtajan ominaisuuksista.

Ensinnäkin myynti- ja markkinointitaidot korostuivat lähes kaikkien seurajohtajien haastatteluissa.

Varainkeruu ja sponsorointi ovat edelleen merkittäviä haasteita urheiluseuroille. Jokainen tietää, ettei urheiluseuraa pyöritetä ilman merkittävää rahoitusta. 

Mikä sitten on tyypillinen ja seuran näkökulmasta helpoin rahan lähde? Juniorit (=heidän vanhempansa) tietenkin. Ongelma on se, ettei tätä lehmää voi lypsää loputtomiin. Jo nyt käydään tasaisin väliajoin yhteiskunnallista keskustelua lasten harrastamisen karanneista kustannuksista. Jos seurassa on totuttu rahoittamaan myös edustusjoukkueen toimintaa erilaisin junioreilta kerättävin jäsenmaksuin, johtaa tämä ennemmin tai myöhemmin melkoiseen protestivyöryyn maksavien vanhempien taholta. 

Pääomia toiminnan pyörittämiseen on siis kerättävä myös muista lähteistä. Jos jätetään yhä pienempään rooliin jäävät talkoot pois laskuista, niin jäljelle jää käytännössä yritysyhteistyöstä kerättävä sponsorirahoitus sekä yhteiskunnan seuratoimintaan kohdistamat avustukset.

Jälkimmäisen ongelma on siinä, että nykyisessä taloustilanteessa erilaisia tukia ja avustuksia leikataan helposti ja tätä myöten näiden varaan perustuva toiminta on pitkässä juoksussa hyvin epävarmalla pohjalla.

Selvästi potentiaalisimman rahoituslähteen seuroille tarjoavat siis yritykset. Yritysten yhteiskuntavastuun korostuminen tarjoaa loistavia mahdollisuuksia myös urheiluseuroille edellyttäen, että ne osaavat konseptoida ja myydä kumppanuuksia yrityksille. Lisäksi seurojen on erittäin oleellista tunnistaa, että sponsoroinnin trendit ovat menossa kohti vastikkeellisuutta. Yhä useammin yritykset siis todella odottavat ainakin jonkinlaista lisäarvoa sponsorointi-investointiensa vastapainoksi. Käytännössä pienemmätkin seurat voisivat helposti tarjota vaikkapa sisältöä yritysten viestintäkanaviin. Jo tämä olisi selvä askel eteenpäin verrattuna perinteiseen, hyväntekeväisyyttä lähentelevään, malliin jossa myydään pelipaitamainos ja ollaan seuraavan kerran yhteydessä vuoden päästä.

Saman hengenvetoon on todettava, että valitettavan harva suomalainen urheiluseura on pystynyt reagoimaan toimintaympäristönsä muutoksiin ja pyrkii yhä pyristelemään vanhoilla konsteilla. Toki laitamainoksilla ja lippupaketeilla pystyy edelleenkin keräämään rahaa, mutta innovatiivisemmille ratkaisuille olisi todella tilausta. 

Väitän kuitenkin, että valtaosalla seuroista on edelleen valtavia haasteita niin konseptoinnissa kuin myynnissäkin. Eikä mikään ihme, sillä monesti lajin sisäpiiristä ponnistavilta seurajohtajilta puuttuu sekä koulutusta että kokemusta myynnistä ja markkinoinnista. Karu totuus kuitenkin on, ettei tänä päivänä urheiluseuraa johdeta kovinkaan menestyksekkäästi pelkällä urheiluosaamisella. Tähän väliin on hyvä jälleen muistuttaa, että koulutusta urheilujohtamiseen tarjoaa tätä nykyä Suomessakin useampi oppilaitos (mm. Turun ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto sekä Sports Business School Finland/Haaga-Helia). 

Lisäksi SK MOTIO Finland Oy tarjoaa erityisesti urheiluseurojen tarpeisiin räätälöityä myynnin- ja markkinoinnin koulutusta ja konsultointia. MOTION referenssilista kasvaa kovaa vauhtia ja teen itsekin läheistä yhteistyötä kyseisen yrityksen kanssa. Yrityksen verkkosivut löydät tästä: http://www.motiofinland.fi/

Tarvitaanko lajitaustaa?

Jos myyntitaitojen merkityksestä vallitsi haastatelluiden seurajohtajien keskuudessa lähes liikuttavan harmoninen konsensus, niin lajitaustan merkitys sen sijaan jakoi mielipiteitä yllättävänkin paljon. Useampi haastatelluista seurajohtajista oli tullut tehtäväänsä kokonaan lajipiirien ulkopuolelta. Kaupallista koulutusta ei muuten löytynyt monenkaan haastatellun seurajohtajan taustalta, vaan mukana oli esimerkiksi oikeus-, kasvatus- ja valtiotieteellisen sekä ravintola-alan koulutuksen saaneita henkilöitä. 

Lajitaustan rooli korostuu luonnollisesti silloin, jos seurajohtajan odotetaan kontribuoivan myös urheilulliseen puoleen. Varsinaisia urheilutoimenjohtajia, kun ei kovinkaan monesta seurasta tahdo löytyä. Toisin sanoen, esimerkiksi edustusjoukkueen kokoaminen ilman minkäänlaista lajitoimijoiden verkostoa (kuten pelaaja-agentit, juniorivalmentajat jne.) on epäilemättä haastavaa. Käytännössä tietenkin valmennus ottaa suurta roolia tällä saralla. Tässä on puolestaan taloudellisesta näkökulmasta katsottuna riskinsä. Valmentaja luonnollisesti katsoo esimerkiksi pelaajahankintoja omasta näkökulmastaan, eli tavoitellen mahdollisimman hyvää urheilullista menestystä ja samalla omaa meritoitumistaan valmentajana. Seurajohdon tehtävänä puolestaan on rakentaa realistinen budjetti ja tarkkailla, ettei seura elä yli varojensa. Usein tämä johtaa siihen, että seurajohto joutuu esimerkiksi kannattajien epäsuosioon. Keskustelufoorumeilla Caps Lock –pohjassa mesoavien höyrypäiden kun on mahdotonta käsittää, ettei valmentajan erottaminen tai uuden, maaliahneeksi tiedetyn, hyökkääjän hankkiminen nyt vain yksinkertaisesti ole useinkaan taloudellisesti järkevää. Olisi nimittäin suotavaa, että seura olisi pystyssä vielä parinkin vuoden päästä.

Kuulostaako tämä kaikki itsestäänselvyydeltä? Katso esimerkiksi Liigan, Veikkausliigan tai Korisliigan seurojen viimeisimmät tilinpäätökset ja huomaat, että taloudellisesti terveet seurat ovat tänä päivänä erittäin harvinaisia. 

No onko sillä lajitaustalla sitten merkitystä vai ei? Yksiselitteistä vastausta tuskin löytyy. Seurat ovat erilaisia ja niillä on erilaisia tavoitteita. Voitaneen kuitenkin todeta, että ainakin niissä seuroissa, joissa urheilulliset ja taloudelliset osa-alueet on jaettu eri henkilöiden vastuulle, voi homma toimia hyvinkin ilman toimitus-/toiminnanjohtajan lajitaustaa. Tämä kuitenkin edellyttää, että hänellä on apunaan ihmisiä, jotka tuntevat kyseisen lajin verkostot ja lainalaisuudet.

Tämän bloggauksen lopuksi on todettava, että seurojen hallitukset näyttelevät erittäin suurta roolia seurojen menestyksen taustalla. Usein hallitus esimerkiksi käytännössä vastaa sponsorirahoituksen kokoamisesta lähes kokonaan. Usein hallituksiin valikoituu ihmisiä, jotka ovat myös työelämässä vastuullisissa rooleissa ja omaavat tätä kautta kattavia kontaktiverkostoja. Heillä onkin erittäin tärkeä rooli auttaa myös seuroihin palkattua henkilöstöä avaamalla heille ovia potentiaalisten yrityspartnereiden suuntaan. Toki tämän kolikon toinen puoli on se, että näiltä ihmisiltä vaaditaan intohimoa seuraa kohtaan, jotta he jaksavat venyä päätyönsä ohella kehittämään myös seuratoimintaa pro bono- henkisesti.

Lisäksi hallituksen olisi hyvä pohtia sitä miten palkatun henkilöstön osaamiskapeikkoja voidaan kaventaa ja miten heille voidaan tarjota lisäresursseja, jotta he voivat keskittyä enemmän työnkuvansa ydintoimintoihin. Tätä kautta saisimme todennäköisesti myös seuratoimijoiden keskuudessa valitettavan yleisiä loppuun palamisia paremmin ennaltaehkäistyä.