perjantai 8. marraskuuta 2019

Sports meets Business- seminaarin Aftermovie & yhteenveto

Vielä kuukaudenkin jälkeen on hyvä fiilis Kuopion Sports meets Business- seminaarista. Homma toimi ja jengi viihtyi. Aihepiirit käsittelivät sponsorointia ja urheilun opettamia työelämätaitoja. Kiitokset tätäkin kautta huikealle verkostolleni. Ilman apuanne ei näin laadukasta seminaaria olisi saatu mitenkään vedettyä.

Tunnelmaan pääset esimerkiksi Aftermovien kautta: https://www.youtube.com/watch?v=5eu9c_cJT6I&t=2s

Materiaalit ja yhteenveto löytyy myös mm. täältä:  https://www.kuopionalue.fi/uutiset/sports-meets-business-tapahtuma-heratti-suurta-kiinnostusta/

Kuvia sun muuta löytyy myös Kuopion alueen urheiluakatemian sivuilta.

Kuva: Vicente Serra, Kuopion Kaupunki

tiistai 24. syyskuuta 2019

Sponsorointisparrausta nuorille urheilijoille

Päivitetääs pitkästä aikaa blogiakin. Viime keväästä saakka olemme Branden kanssa tehneet todella mielenkiintoista projektia Kuopion alueen Urheiluakatemialle. Projekti koostuu useammasta osiosta, mutta kantava idea on auttaa nuoria urheilijoita sponsorointiin ja urheilumarkkinointiin liittyen. 

Ollaan kollegani, ex-maajoukkuetason hiihtäjä, Anne Mäkisen kanssa laitettu huolella käsiä saveen projektin aikana. Settiin on kuulunut mm. 4 sponsorointisparraus-sessiota urheilijoiden kanssa. Tyypillisesti homma on mennyt niin, että ensin Tohtori Kuuluvainen maalaa ison kuvan sponsoroinnin muutoksesta, urheilumarkkinoinnista ja benchmark-caseista meiltä ja maailmalta. Tämän jälkeen Anne kertoo kokemuksia ja käytännön esimerkkejä omalta uraltaan.


Kuva: Marika Makkonen

Vaikka kuulostaakin to-del-la kliseeltä, niin noissa työpajoissa tuntee aidosti tekevänsä työtä jolla on tarkoitus. Kun näitä nuoria urheilijoita hieman rohkaisee ja raaputtaa pintaa, saa hämmästyä miten vahvoja ja vaikuttavia tarinoita taustoilta löytyykään. Melkein meni roska silmään tällaisella karskimmallakin kaverilla. Ja mikä potentiaali näissä stooreissa onkaan myös sponsorien näkökulmasta. Ai että! 

Tallenne yhdestä sparrauksista löytyy täältä (kesto noin 1 h): https://kuopio.kurssi.tv/videos/arto-kuuluvainen/

Osana projektia on sparrattu myös Kuopion alueen Urheiluakatemian johtoryhmää uuden strategian tiiimoilta. 



Projekti huipentuu Sports Meets Business -seminaariin 1.10.2019 (Kuopion Saana; pieni introvideo yllä).

Ilmoittautuneita on jo yli 100 henkeä ja mukaan saadaan kivasti niin urheilun kuin liike-elämänkin edustajia. Allekirjoittanut juontaa seminaarin sekä vetää keynote-puheenvuoron modernista sponsoroinnista. Puhujakokoonpano on muutenkin loistava. Mukana on Brande-kollegani Anne Mäkinen & Lasse Riitesuo, CoPlaysin toimitusjohtaja Markus Kauppinen sekä Veikkauksen sponsoroinnista Johanna Kozul. Päivä huipentuu matchmaking-tapahtumaan, jossa nuoret urheilijat pääsevät tapaamaan yritysten edustajia.

Esittelimme projektiamme myös Olympiakomitean Huippuvaiheen Kaksoisura -seminaarissa (Otsikolla "Urheilijan brändäys ja työelämäyhteyksien luominen".) Jos kiinnostaa, niin preseemme pääset tutustumaan täältä: Urheilijan brändäys ja työelämäyhteydet, esitys

Kuva: Vicente Serra/ Kuopion kaupunki

Voin kertoa, että tästä projektista keskustelen enemmän kuin mielelläni. Ja tuntuuhan tuo myös kiinnostelevan ympäri Suomen. Jos haluat kuulla lisää, niin pistä viestiä tai soittele. Sparraillen & jaan kokemuksia enemmän kuin mielelläni. Sharing is Caring.

maanantai 20. toukokuuta 2019

HJS:n Laitamainoksesta Arvopohjaisuuteen-seminaari



Hämeenlinnan Jalkapalloseuran järjestämässä Laitamainoksesta Arvopohjaisuuteen -seminaarissa oli oikein pirteä meno. Puheenvuoroja nykyaikaisesta sponsoroinnista kuultiin allekirjoittaneen lisäksi Vili Nurmelta, Jussi Kankaanpäältä sekä Jukka Laamaselta. Palautteesta päätellen homma toimi ja saatiin aikaiseksi monipuolinen kattaus teemasta. Omassa puheenvuorossani esittelin tällä kertaa paljon esimerkkejä maailmalta. Osa hyvin tuoreitakin, sillä edellisviikolla tarttui some-virrastani matkaan parikin hyvää casea.

Kiitokset HJS:lle, Ville Dahlmanille sekä Otto Valavuolle järjestelyistä. Hienoa duunia!

"Moderni Sponsorointi ja Urheilumarkkinointi- perusteista konsepteihin" -slideni löydät täältä:
https://drive.google.com/open?id=1OefrsFKpDoj4YTWyVhJxrAgxdeeZXXow

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Urheilulta työelämälle: miten sanoittaa urheilusta opittuja taitoja?

Mikkelin Jukurit teki lauantaina hienon eleen muistamalla Liiga-matsinsa yhteydessä vanhoja kapteeneitaan. Hieno tapa luoda seurakulttuuria ja rakentaa seurabrändiä. Urheilumarkkinointi ei kuitenkaan ole tämän postauksen ytimessä. Urheilu-uralta saadut taidot ja ns. sosiaalinen pääoma sen sijaan ovat.

Veljeni Timo Kuuluvainen sattuu kuulumaan lauantaina tunnustusta saaneisiin ex-Jukurikapteeneihin. Parisen vuotta sitten miehen pitkä ura ammattiurheilijana päättyi Norjassa sattuneeseen polvivammaan. Lähtökohdat perinteisempään työelämään siirtymiselle olivat melko nihkeät. Opinnot olivat jääneet vähiin, eikä työkokemustakaan ollut juuri muualta kuin kiekkokaukaloista.
Tässä tilanteessa sitten istuimme alas ja rupesimme laatimaan Timolle elämänsä ensimmäistä ansioluetteloa. Vähemmän yllättäen kyseinen CV piti rakentaa urheilun ympärille. Esimerkiksi työkokemuksen ammattiurheilusta sanoitimme seuraavasti:

”Pitkä kokemus ammattiurheilusta on opettanut valtavasti erilaisia taitoja, joista on varmasti hyötyä myös liike-elämässä ja ns. normaalissa työelämässä. Esimerkkinä näistä mainittakoon neuvottelutaidot, monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen, paineensietokyky, tavoitteisiin sitoutuminen, verkostoituminen, median kanssa toimiminen, johtajuus- ja konfliktien ratkaisutaidot (erityisesti kapteenina toimiessa), kyky sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin, kielitaidot sekä sosiaaliset taidot.”

Kuva: JSC/Mikko Rahikainen


Vaikka itse sanonkin, niin aika kivasti tuohon saatiin niputettua olennaisimpia niistä taidoista, joita urheilu yksilölle opettaa. Tuo ei sinänsä ole ihme, sillä aihe on ollut jo pidempään lähellä sydäntäni. Muistelen (enemmän tai vähemmän) sivunneeni aihetta eri keskusteluissa ainakin herrojen Tommi Grönlund, Tony Salmelainen, Peter Enckelman, Markus Kauppinen, Arto Ryömä ja Vesa Karjalainen kanssa. Toki 110 % varmasti olen keskustellut tästä myös monen muunkin urheilua lähellä olevan persoonan kanssa.

Koska Timo oli toiminut useassa seurassa kapteenina, koimme että tuota on hyvä nostaa esiin. Jokainen urheilua ymmärtävä yritysjohtaja, kun varmasti näkee kapteenin roolin positiivisena. Ja kertoo varmasti jotain tietyistä sosiaalisista taidoista, jos on toiminut kapteenina myös ulkomailla pelatessaan.

Loppupeleissä siirtymä ns. normaaliin työelämään sujui Timolta jopa yllättävän pehmeästi. Tästä suuri kiitos kuuluu Kaupallinen Tuottaja- rekrykoulutukselle sekä Fellow Finance Oyj:lle, jonka leivissä mies nykyään tekee hyvää tulosta. Jos Timon tarina kiinnostaa, niin sitä on avattu lisää mm. Branden sivuilla.

Kuten aiemminkin olen todennut se, että itse työskentelen nykyään Brandella nivoutuu pitkälti tähän tarinaan. Näin vierestä miten huikeaa duunia Lasse Riitesuo, Saana Corino & kumppanit päivittäin tekevät ja inspiroiduin Branden tavasta toimia. Nyt KaTu on muuten alkamassa juuri Mikkelissä. Tsekkaa lisää Kaupallisen Tuottajan sivuilta, jos kiinnostaa.

Tämän tajunnanvirtana raapustetun postauksen loppuun täytyy vielä todeta, ettei sinun todellakaan tarvitse olla ammattiurheilija oppiaksesi työelämään ylivoimaa antavia taitoja urheilun maailmasta. Itsekin koen oppineeni ainakin osan näistä taidoista, vaikka omalla ”urheilu-urallani” olen lähinnä pelannut ja koutsannut II- ja III-divarisalibandya. Tavoitehakuisuus ja työnteko yhteisen maalin eteen, kun kuuluvat kilpaurheiluun tasosta riippumatta.

Brandella olemme jo pidempään pohtineet tapoja alentaa urheilijoiden kynnystä siirtyä uransa jälkeen ns. normaaliin työelämään. Viisasten kiveä meillä ei vielä ole valmiina, mutta hyviä aihioita useampia. Toistaiseksi ketterin tapa on ollut rohkaista urheilutaustaisia ihmisiä hakemaan mukaan Kaupalliseen Tuottajaan, mutta muutakin on kehitteillä. Stay tuned.

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Valitut mediaesiintymiset

Olen viime vuosina antanut eri medioille kymmeniä urheilubisnestä, sponsorointia ja urheilumarkkinointia koskevia haastatteluja. Blogini oikeasta reunasta löydät valtaosan näistä haastatteluista.

Jos siis urheiluliiketoiminta kiinnostelee, niin tsekkaas. Aika kattavasti on eri ilmiöitä tullut pyöriteltyä. Ja erityisesti noissa radiojutuissa päästään jo syvällekin urheilubisneksen maailmaan...

Tässä tuoretta kamaa Urheilulehdestä:


keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Jääkiekko & sponsorointi

"Seurat eivät voi miellyttää kaikkia. Yritykset pyrkivät etsimään omiin arvoihinsa sopivia kumppaneita ja siksi seurojen on ne näytettävä", Kuuluvainen jatkaa.

Tero Rantalainen haastatteli allekirjoittanutta Jatkoaika.comiin. Mukana myös Risto "Rox" Oksanen. Hyvä ja kattava juttu jääkiekon sponsoroinnista löytyy oheisesta linkistä:

https://www.jatkoaika.com/Artikkeli/Liiga-seurojen-suurimmat-tulot-tulevat-sponsoreilta-%E2%80%93-Yh%C3%A4-j%C3%A4ljess%C3%A4-Ruotsia-niin-summissa-kuin-osaamisessakin/207972