perjantai 2. maaliskuuta 2018

Turun Seudun Salibandyfoorumi- Miksi tällainen tarvitaan?

Facebook ja maailmahan on täynnä erilaisia foorumeja ja keskustelupalstoja. Miksi tarvitaan taas yksi lisää? Ajatus Turun Seudun Salibandyfoorumi -ryhmän perustamisesta lähti siitä, kun tässä joku viikko sitten jälleen kerran tuskailimme maalivahtitilanteemme kanssa. Jokainen varmasti tunnistaa tilanteen, jossa treenit lähestyvät ja tulossa on vain yksi maalivahti. Jos sitäkään. Sitten soitat/viestität sen perus 8-10 veskarin ringin läpi, josta kukaan ei pääse niin kireällä aikataululla tuuraamaan. Lopulta vedin itse veskan kamat niskaan ja menin kyykkimään tunniksi maalille.

Olen ollut yli 20 vuotta salibandyssa mukana ja saman veskariongelman kanssa on painittu lähes jokaisessa jengissä, jossa olen pelannut. Ringissä on yleensä maksimissaan 3 maalivahtia ja kun nämä kaikki sattuvat olemaan esteellisiä, niin siinä sitä aina ihmetellään. Erityisesti keväällä ilmiö laajenee yleensä koskemaan myös kenttäpelaajia. Esimerkiksi Piffenissä meillä on ollut tasan yksissä peliviikkojen ulkopuolisissa treeneissä koko kevätkaudella yli 10 kenttäpelaajaa paikalla.

Funtsinkin, että voisi olla fiksumpaa pyrkiä saamaan mahdollisimman suuri joukko Turun alueen salibandyjengiä samaan Facebook-ryhmään. Tänne voisi sitten ilmoitella kerralla suuremmalle joukolle, kun tarvitaan lisää pelaajia vuorolle. Samalla seurat voisivat hyödyntää foorumia esimerkiksi otteluja ja turnausilmoittelussaan ja viestinnässään. Keväällä lähes jokainen seura etsii myös uusia pelaajia. Nyt noita ilmoituksia julkaistaan lähinnä seurojen omilla sivuilla. Esimerkiksi muualta Turun seudulle muuttavalle on sitten aikalailla sattumasta kiinni minkä seuran sivuille päätyy. Itse aikanaan päädyin ensimmäisiksi Turun vuosiksini Phantomsiin puhtaasti sen takia, että seuralla oli ilmoitus Pelaajapörssissä.



Olisipa hienoa jos saataisiin seurat myös jakamaan otteluraportteja, videokoosteita ja muuta sisältöään myös Salibandyfoorumille. Voi olla, että aika on kullannut muistot, mutta fiilis on että vajaat kymmenen vuotta sitten ainakin alemmissa sarjoissa seurat (RIP Sonics, Flames jne.) olivat aktiivisempia laatimaan otteluraportteja ja luomaan muutenkin sisältöjä. Tai sitten se oli vain meillä Flamesissa, kun otteluraportit olivat lähes poikkeuksetta vielä samana iltana eetterissä ja tuon päälle vielä lähes jokaisesta matsista julkaistiin videokoosteet. Analytiikka kertoi muuten, että Flamesin tarinan kertonut bloggaukseni viime keväältä tavoitti yli tuhat lukijaa. Jengiä siis edelleen tuntuu kiinnostavan myös alasarjasalibandyn generoimat tarinat.

Ehkä tällainen foorumi saisi hieman aktivoitua tätä puolta. Allekirjoittanut ainakin tykkää edelleen lueskella otteluraportteja alemmistakin divareista. Todella harva seura noita valitettavasti enää julkaisee. Ja tässä kohtaa kättä pystyyn virheen merkiksi. Myöskin omat resurssit ovat loppuneet lähes tyystin ja tällä kaudella tuli väsättyä vain muutamista Piffenin matseista Facebookiin pientä raporttia. Toki johtuu osittain siitäkin, että kausi on mennyt urheilullisesti totaalisen vihkoon. Selityksenä siis rajalliset aikaresurssit ja motivaation puute...

Ja minun puolestani ryhmässä voidaan julkaista myös kaupallista twistiä sisältävää sisältöä. Kunhan se vain linkkaa jotenkin salibandyyn ja on hyvän maun mukaista. Itsekin todennäköisesti tulen jakamaan sisältöä myös CoPlaysiin liittyen. Niille, jotka eivät vielä tiedä mikä on CoPlays, niin kyseessä on valmennusappi joka mullistaa palloilulajien valmennuksen ;). Futiksen, lätkän ja koriksen lisäksi mukana on myös salibandy. Tsekkaa tarkemmin vaikkapa: http://www.mynewsdesk.com/fi/pressreleases/suomalainen-startup-yritys-digitalisoi-joukkuelajien-valmennuksen-taustajoukoissa-entinen-nhl-pelaaja-ex-liigapomo-ja-jalkapallomaajoukkueen-dot-dot-dot-2324285

Pestasin alkuun moderointiin mukaan muita PIF Floorballin hallituksen jäseniä. Täydellisessä maailmassahan moderointia ei tarvittaisi, mutta jos ryhmä lähtee kasvamaan niin eiköhän sitä omat trollit ja höyrypäät tähänkin ryhmään saada messiin. Toki toivon, että jengi osaa pitää keskustelun ja ilmoittelun asiallisena.

Katsotaan lähteekö homma lentoon. Monessa muussa kaupungissa homma näyttäisi toimimaan ja vastaavia ryhmiä löytyy jo lähes kaikista suurimmista kaupungeista.